RAPORTOINTI
Tuote-esittelyjen raportointi
Myynnillisten tavoitteiden ja markkinointilisäarvon lisäksi myymälämarkkinoinnin tulee muodostua tärkeäksi työkaluksi sekä myyntijohdolle, että tuotekehitykseen. Pitkäjänteinen ja huolellisesti toteutettu raportointiprosessi analyyseineen on avainasemassa myymälämarkkinoinnista saatavan informaation hyödyntämisessä. Parhaimmillaan tämä informaatio saadaan toimimaan tärkeänä vahvistavana sidososana yrityksen eri osien ja tuoteryhmien välisessä vahvistavassa yhteensovittamisessa.
Tapahtumapäivien toteuttajat tekevät jokaisesta toteutetusta tuote-esittelystä raportin, joka sisältää määrällisen datan lisäksi osiot kuluttajien yleisimmistä tuotepalautteista, sekä myyntipisteen henkilökunnan toiminnasta ja esittelypaikan olosuhteista päivän aikana. Näin saadaan tuotekehitys ja myynti- sekä markkinointijohto kytkettyä suoraan kahteen tärkeimpään sidosryhmään: asiakkaisiin ja kauppaan.
Määrälliset analyysit ovat apuna mm:
- Myyntikokousten valmisteluissa, esimerkiksi edustajavertailun avulla.
- Kohdentamaan kampanjat maantieteellisesti paremmin.
- Seuraamaan myymälämarkkinoinnin kulurakennetta, ja optimoimaan toiminnan kustannustehokkuutta.
- Kohdentamaan kampanjat optimaalisesti ketju-, sekä myymälätasolla.
- kampanjatoteutusten suunnittelussa myyntimäärätavoitteiden saavuttamiseksi seuraamalla kampanjojen eri toteutumistapojen myyntimääriä samankaltaisissa olosuhteissa.
- eri tuoteryhmien myyntiosastojen integroinnin hyödyntämisessä.
Raportteihin makrolinkitetyt digikuvat eri puolilla Suomea toteutetuista tapahtumapäivistä antavat kampanjoiden toteutuksesta sekä visuaalisen yleiskuvan, että mahdollisuuden tarkastaa myymäläkohtainen toteutus.
Avainsanat: myyntipäällikkö, myynninedistämisen raportointi, extranet raportti, analyysit, maistatusten analysointi, kampanjaraportointi, kampanjaraportti
